25.10. - Week 43 / Day 4 - Competition
Weightlifting
Snatch
76
79
82
Clean & Jerk
93
97
101
Punnituksessa lukema oli 73,3 kg. Painonnosto kilpailtiin tällä kertaa kolmen osallistujan voimin: Risto Hård, allekirjoittanut ja ViPasta tuttu Jukka Kivimäki. Ilmoittautuneita oli papereissa peräti kuusi, mutta muut jänistivät, mokomat. Aloituspainotkin olivat taas tyypillisesti hajallaan, joten tuttu round-systeemi oli taas käytössä.
Tempauksen lämmittelyissä hartiaseutu aiheutti harmia ja epäilyksiä suorituskykyyn. Onneksi oireet vähenivät nostojen edetessä. Nousussa tuli yksi epäonnistunut 70, mutta se uusittiin ja viimeisenä lämppänä 74. Avauksen suunniteltu 76 onnistui, joten pääsi korottelemaan heti. Seuraavana 79, taas onnistunut nosto. Viimeiseen pyysin ensin 81, mutta Kivimäki yllytti tuohon 82 kiloon. Siispä kolmanteen nostoon sama rauta kuin treeniennätys. Sekin talttui, hieno tempauspäivä.
Työnnön nousu meni sitten 60-70-80 ja viime hetkellä kiireessä vielä ysikymppi alle. Avaus 93 ei tuottanut ongelmia. Seuraavana kisaennätys 97, jälleen onnistuminen. Kolmanteen pääsi siis lataamaan kaikkien aikojen ennätyksen 101. Rinnalleveto ei ollut ihan parhaita, mutta ei siihen liikaa voimaa mennyt. Ylöstyöntö jäi aika rajamaille, mutta meni läpi tuomariäänin 2-1.
Kun tuloksena on kuuden putki ja ennätyksen sivuamien + ennätys, niin puhutaan aika lailla täydellisestä kisasta: 82 + 101 = 183 (12 kilon PR yhteistulokseen). Sinclair 237,142 on myös yli 11 pisteen parannus. Muutkin nostivat hyvin: onnistumiset kaikilta kolmelta yhteensä 17/18. Ulkomuistista Hårdille 63 + 87 ja Kivimäelle 95 + 120 (Jukalla myös parhaat Sinclairit).
EDIT: Yllä vielä kuva painonnoston pöytäkirjasta. Kuten näkyy, siellä on joku pikkuvirhe sarja-sarakkeessa ja sellaista, mutta nostot ovat oikein.
Powerlifting (RAW)
Back Squat
125
132.5
140
Bench Press
75
82.5
87.5 miss
Deadlift
137.5
145
152.5
Ennen toista kilpailuvaihetta on kuitekin ensin otettava vähän kaloreita jostain, ja pyrittävä palautumaan. Toisaalta lämmöt ovat niin hyvin päällä, että kyykky ei kummoisia lämmittelyjä kaipaa. Siinä sain kolmannella ylös peräti 140, vaikka treenipainot ovat liikkuneet lähinnä 110 kilon tienoilla ja alempana. Nosto oli semitiukka, ehkä saumat olisivat olleet tänään myös 142,5 - 145 kiloon. Kaiken kaikkiaan yllättävä tulos! Penkissä sitten hieman takapakkia, sillä treenaamattomuus ja hartiseudun lihaskrempat eivät todellakaan ole paras yhdistelmä tähän lajiin. Kakkosnosto oli aika hyvin päivän maksimi, ja viimeinen jo toivoton yritys. Mave oli alkuun kevyttä, ja viimeisenä kisaennätys 2,5 kilolla. Viime Super Totalissa tämä paino ei liikahtanutkaan lattiasta.
Voimanostosta siis yhteistulos 140 + 82,5 + 152,5 = 375. Ennätys parani 7,5 kg, ja Wilkseisessä pari pistettä hyvää.
EDIT: Nyt myös voimanoston pöytäkirja. Sijoitus oli siis kahdeksas, seiskaankaan ei jäänyt paljon eroa. Puolikkaat kilot ovat muuten pyöristyneet tuossa ylöspäin.
Parhaat Wilksit palkintopallilla.
Heti kärkeen pitää näin suomalaisittain toppuutella, että homma johtui lähinnä sitkeästä osallistumisesta. Kenelläkään muulla ei taida olla tuloksia vuoden kaikista kolmesta Super Totalista. Käsittääkseni näitä pidetään vielä yksi joulukuussa, mutta kai tämä tulokseni sitten varmisti jo voiton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti