torstai 18. kesäkuuta 2015

18.6. Kilpailupäivä 25/2

Leader Cup III käyty! Lähdettiin Valorinteeltä kahden nostajan ja yhden huoltajan joukkueella ajelemaan Tampereelle siinä yhden jälkeen, ja siitähän tulikin lopulta sellainen reipas yhdeksän tunnin reissu kokonaisuudessaan. Iltapäiväkisaksi populaa oli paikalla aivan valtavasti, olikohan 37 nostajaa. Lisäksi koko joukko nostajien huoltajia ja muita toimitsijoita, aina Vuohijoen Annista Niemen Pekkaan. Kailajärveä ei sentään näkynyt.

Perillä Nääshallilla odottivat ensin lukitut ovet, joten siinäkin piti vielä hetki odottaa ennen järjestäjien saapumista. Lopulta kuitenkin puntariin, ja lukemaksi 75,7 kg. Tämän jälkeen kuultiin, että kilpailijaryntäyksestä huolimatta mennään vain yksillä miesten ja naisten ryhmillä, ja järjestyksenä naisten tempaus, miesten tempaus, naisten työntö ja miesten työntö. Aika kyseenalainen ratkaisu nostajien kannalta.

Huoltajan avulla ajoitukset saatiin kuitekin tempauslämpöihin ihan kohdalleen, eikä pummejakaan tullut. Siitä oli siis hyvä lähteä nostamaan avausta 84:stä, mutta...

18.6. - Week 25 / Day 2 - Competition

Snatch

84 miss front
84 miss front
84

Ensimmäinen tempaus jäi selvästi vajaaksi, joten eihän sitä voinut millään pitää kiinni. Toinenkaan yritys ei ollut hirvittävästi parempi, mutta ei tilanne kuitenkaan kummoista paniikkia tai sydänmentykytyksiä aiheuttanut. Toinen kerta kun tempaustuloksen varmistaminen jää kolmanteen nostoon, joten ei tämä aivan ennenkuulumatonta ole, kuuluu kisaamiseen. Viimeiseen lähdettiinkin vetämään niin, ettei se ainakaan eteen jää. Tanko kiinni, ja aavistuksenomainen pumppaus vasemmalla - katse tuomareihin. Laidoilta tulee valkoinen ja punainen, ja viimeisenä keskeltä valkoista! Pienestä se on kiinni, mutta tällä kertaa kääntyi mukavampaan suuntaan. Tulos siis saatiin, vaikkain vain avauskilot.

Työntösuorituksia edelsi siis erittäin pitkä tauko, kun ensin odoteltiin loput tempaukset, ja vielä naisten työnnöt. Lämmittelykin oli siis erilainen kuin totuttua, hieman enemmän nostoja alle että lämmöt saatiin uudestaan ylös. Viimeisenä lämppänä 93, ja vielä muutama nosto odottelua ennen avausta satasesta.

Clean & Jerk

100
107
110 miss clean

Hieman turhan kiire tangon alle, mutta sieltä noustiin ja ylöstyöntö runtatiin suorille. Kuten huoltaja huomatti, hieman edessä oli. Toiseen työntöön oli tempauksen jäljiltä suunniteltu seitsemän kilon korotus, jotta päästiin rikkomaan ennätyksiä sekä työnnössä että yhteistuloksessa. Tällä kertaa rive tuli mukavasti, hieman meinasi nousussa vääntää eteenpäin. Silti hyvät saumat ylöstyönnön onnistumiseen. Maltoinkin dipata sen verran rauhassa, että suuntaus oli riitävän hyvä. Lukitus ei ollut täydellinen, mutta sen verran stabiilisti pidin paikallaan että tämänkin meni lopulta 2-1 läpi. Työnnön ja yhteistuloksen PR:t varmistuivat tällä. Kolmannella vielä kokeilu uudelta kymmenluvulta, mutta ennätystä sivuava rive ei onnistunut. Fyyiset ja ennen kaikkea henkiset paukut menivät siihen toiseen työntöön.

Näistähän tuli yhteensä 84 + 107 = 191, kaksi yhden kilon ennätysparannusta. Sinclair 242,873 jäi reilun pisteen Kauhajoen noteerauksesta, mutta kun kerran sarja on yhä sama, niin parempihan tämä tulos on kun kiloja tuli enemmän. Toisen kerran nostin myös aluemestaruuskilpailujen tulosrajan. Jälleen voinee antaa itselleen hyvän arvosana, vaikka nostot eivät teknisesti aivan puhtaimpia tällä kertaa olleetkaan. Kilot ratkaiset, eikä tyylipisteitä jaeta.


Lyhyt kertaus seuramme toisen edustajan Pekka Terhon otteista on myös paikallaan. Pekka tavoitteli sarjansa Masters MM -rajaa 137 kg, joten kisataktiikka oli sen mukainen. Kun tempauksesta saatiin pöytäkirjaan tulos 54, työntö avattiin reippaasti siitä mitä vaadittiin, eli 83 kg. Rinnalle se tuli hyvin, mutta harmilllisesti ei ylös. Ehkä kisan formaattikin vei tässä tapauksessa Pekan nostoista parhaat tehot. Hyvä taistelu se oli silti.

Kisan lopulliset tulokset eivät ole minulla vielä tiedossa, koska tuossa vaiheessa iltaa ei enää ollut mielekästä jäädä odottelemaan kisan päättymistä. Tuskin mitään mitalisijoja tuli, mutta sen näkee sitten liiton sivuilta. EDIT: Neljäs sija, eli arvelut osuivat oikeaan.

Tulokset: http://painonnosto.fi/tuloksia/1783-leader-cup-iii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti