perjantai 12. kesäkuuta 2015

12.6. Treeni 24/3

Pitkästä aikaa maksimipäivä, mutta tulostaso oli taas tätä keskinkertaista. Edelleen väsymys painaa. Näin kesällä on herätty selvästi aiemmin, joten luulisin että vähempi uni on hieman vaikuttanut treeniin viime aikoina.

12.6. - Week 24 / Day 3 - Max Out

Snatch

2*2*40
2*50
2*1*60
1*70
1*75
1*80
85 miss x 3
1*72
77 miss
1*77
82 miss x 3
1*82

Clean & Jerk

1+2*50
1*70
1*80
1*90
1*96
101 miss jerk x 2
1*101

Muscle Clean + Press

1+5*20
1+5*30
1+3*40
1+2*45
1+1*50

Power Clean + Press

1+1*55
2*1+miss*61

Back Extension

2*12

Tempaus meni alkuun kasikymppiin asti, tosin se oli jo varpailla. 85 oli toisella melko lähellä, mutta kolmannen jälkeen menin alaspäin ja yritin uutta nousua. Kehnohkoa sekin oli, mutta lopulta sain tuohon vielä pienen tulosparannuksen hyvällä kasikakkosen nostolla, tosin vasta neljännellä yrityksellä.
Työntötulos lopulta satasen paremmalle puolelle, sehän on treeneissä vieläkin aika harvinaista. Vaati tämäkin tosin kolme yritystä. Ensimmäisessä rinnalleveto jäi ihan vajaaksi, mutta silti sain rinnalle ja ylöstyöntöyrityksen aikaan. Toinen oli jo lähellä, ja kolmas onnistuikin sitten jo. Sen myötä siis 82 + 101 = 183.
Näiden jälkeen vielä vähän pystypunnerruskokeilua, siedettävin tuloksin. Punnerrus ei vaan lähde ihan oikeaan suuntaan olkapäiltä, muuten kyllä tulisi tulosparannustakin. Selänojennuksiakin tuli.

Sen Tampereenkin suhteen motivaatio ei ole tällä hetkellä mitään huippuluokkaa. Epävarmuustekijöitä on ilmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti